Kaarna on pieni ja vihreä turkulainen indiekustantamo ja Osuuskunta Kirjasimen alainen työryhmä. Kaarnalaiset tekevät töitä kustantamossa vapaaehtoistyönä rakkaudesta ja intohimosta kirjallisuuteen. Kaikki tuotot käytetään julkaisujen tekemiseen ja tapahtumiin osallistumiseen. Vapaaehtoistyötä kustantamossa voisi verrata vaikkapa ainejärjestötoimintaan.
Mitä toivomme sinulta?
Haemme innostuneita, motivoituneita ja oma-aloitteisia kustannustoimittajia tämänhetkisen tiimimme vahvistukseksi.Työnkuvaan kuuluu käsikirjoitusten arviointia ja kustannustoimittamista, kirjahankkeiden hoitamista kokonaisvaltaisesti käsikirjoituksesta valmiiksi kirjaksi, tiivistä yhteistyötä kirjailijoiden ja graafikoiden kanssa, tapahtumien järjestämistä ja tapahtumiin osallistumista muun muassa kirjojen myynnin merkeissä sekä sosiaalisen median kanavien ja verkkosivujen päivittämistä.
Toivomme hakijalta hyvää kirjallisuuden tuntemusta, erinomaista suomen kielen hallintaa, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä projektinhallintakykyä. Aktiivinen lukuharrastus ja monipuolinen kiinnostus kirjallisuutta kohtaan on myös toivottavaa. Esimerkiksi kirjallisuuden ja suomen kielen opinnot antavat hyvän pohjan työlle kustantamossa, mutta aiempaa kokemusta kustannustoimittajan töistä ei tarvitse olla, vaan perehdytämme työhön.
Kustantamon toiminta on suhteellisen pienimuotoista ja toimituslaisten tuntimäärä vaihtelee noin tunnista kymmeneen työviikkotuntiin.
Mitä Kaarna tarjoaa?
Työ on vapaaehtoistyötä eikä siitä makseta palkkaa. Kaarna tarjoaa erinomaista työkokemusta kustannusalalta sekä tarjoaa mahdollisuuksia verkoistoitua muiden alan toimijoiden kanssa. Tarjoamme merkityksellistä ja monipuolista työtä hyvässä työporukassa.
Lähetäthän hakemuksesi 5.1. mennessä osoitteeseen kaarnakustannus@gmail.com. Voit kertoa hakemuksessa vapaamuotoisesti omasta osaamisestasi! Lisätietoja voit kysellä sähköpostitse.
Comentarios